Sievin Jalkine Oy on kasvanut viennin ansiosta Pohjois-Euroopan suurimmaksi jalkineiden valmistajaksi. Sievin Jalkineen matka Pohjois-Euroopan suurimmaksi jalkinevalmistajaksi alkoi vuonna 1951 Sievin Asemakylällä. Kumiteräsaappaiden kysynnän vähentyessä 1960-luvulla Sievin Jalkineen päätuotteeksi muodostui nahkasaapas. Silloin syntyi myös idea turvajalkineista.
Tuotantoa nykyaikaistettiin ja tuotantotiloja laajennettiin huomattavasti. Vuosikymmenen vaihtuessa tuotanto ylitti 100 000 parin vuosivolyymin. 1970 luvulla henkilökunnan koulutus ja turvakenkien tuotekehittely korostuivat voimakkaasti ja vuosikymmenen lopulla suunnattiin katseet jo vientimarkkinoille. 1980-luvulla vientiä tuettiin yrityskaupalla Ruotsissa. Norja ja Tanska olivat Ruotsin ohella päävientikohteita, mutta näiden lisäksi markkinoita tunnusteltiin myös Kanadaan, Englantiin ja Keski-Eurooppaan.
Tänään Sievin Jalkineella on myynnissä yli 200 erilaista jalkinemallia. Tuoteryhmä kattaa turva- ja ammattijalkineet, vapaa-ajan jalkineet ja armeijajalkineet. Tuotantolaitoksia on Sievin lisäksi Oulaisissa ja Lapualla sekä myyntikonttorit Ruotsissa, Saksassa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa, Virossa, Belgiassa ja Hollannissa. Puolet yhtiön tuotannosta menee vientiin. Vientiä on 25 eri maahan, pääasiassa Eurooppaan. Sievi-konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 53 miljoonaa euroa. Sievi-konserni työllistää lähes 600 työntekijää.